Tolkkilan kartanon historiaa

Kartanon synty 1913

Vapaaherra Otto Wrede muodosti Tolkkilan kartanon Värälän kartanon entisistä rälssitiloista. Aluksi Tolkkila on pelkkä Värälän ulkokartano, härkähovi, jonka rakennukset sijaitsivat 1920-luvun alussa rakennettujen talousrakennusten paikoilla. Itsenäiseksi Tolkkilan kartano erotettiin vuonna 1913. Rabbe Wrede myi kartanon vuonna 1914 agronomi Uno Baskille, joka kehitti kartanoa maankuulun ayshire-karjansa ohella. Erityisesti 1923 rakennettu navetta on siro ja kaunis rakennus. Samanlaista tyylipuhtautta edustaa kartanon päärakennus, jonka suunnitteli hyvinkääläinen Heikki Siukkonen luonnonkauniille niemekkeelle Mannerojan ja Kymijoen niskaan. Päärakennus valmistui vuonna 1924.

Kartano Elimäen kunnalle

Vuonna 1935 kartano siirtyi paroni Rabben ja friiarinna Ebba Wreden omistukseen. Kartano siirtyi Elimäen kunnalle vuonna 1941. Sodan aikana kartanossa toimi sotasairaala. Sodan päätyttyä kartanoa asutti karjalainen siirtoväki.

Tolkkila lastenkodiksi

Syksyllä 1948 avattiin kartanossa Tolkkilan lastenkoti, jossa oli 21 paikkaa. Vuonna 1957 Anjalan kunta tuli toiseksi lastenkodin omistajaksi 1/3 osuudella Elimäen rinnalle. Päärakennus remontoitiin 1958. Lastenkodissa oli 16 huonetta, kaikkiaan 454 m² ja pihalla mm. uima-allas. Kanojen lisäksi lapsia työllistivät kasvitarha, kotitaloustyöt ja kylän talojen kesätyöt. Partiotoiminta seudun muiden poikien kanssa oli varmasti molemmin puolin avartavaa ja kehittävää; lastenkodin pojat juurtuivat hyvin uudelle paikkakunnalle.

Tulipalo 90-luvulla

Lastenkoti lakkautettiin 1975 ja kartano myytiin Rytkölän perheelle. Tuolloin kartanon uusille hevosille rakennettiin talli. Vuosina 1989-94 kartanon omisti Teijo Suojärvi. Vuonna 1991 tuntemattomasta syystä alkunsa saanut tulipalo poltti päärakennuksen puuosat maan tasalle.

Kartano seurakunnan omistukseen

Vuonna 1994 kartano päätyi Elimäen seurakunnan omistukseen. Kartanon katsottiin olevan suuri mahdollisuus, johtoajatuksena oli kartanon palauttaminen entiselleen. Juhlasaleineen, keittiöineen sekä majoitushuoneineen sen oli ajateltu kokoavan kaikenikäiset läheltä ja kaukaa yhteiseen toimintaan ja juhlaan. Kartanon lähes 6 hehtaarin tilan piha-alueet oli ennallistettu istutuksineen ja kujannepuineen. 90-luvulla kartanolla järjestettiin seurakunnan tilaisuuksia kuten rippileirejä sekä yksityisiä juhlia ja seminaareja.

Tolkkila 2020-luvulla

Tolkkilan kartano tarjoaa todella hienot puitteet kokoustilaisuuksien järjestämiseen ja myös häätilaisuuksien viettoon. Tolkkilan kartanossa nykyään lähes kaikki on uutta.